Mennään Kakkerinsuolle rakentamaan patoa!
6.9.2026

Kakkerinsuon patotalkoot järjestetään tänä vuonna
lauantaina 3. lokakuuta klo 10 alkaen.
(Säävaraus: talkoot siirtyvät sunnuntaihin 4.10. jos lauantaina on sadepäivä.)
Mukaan pääsee ilmoittautumalla ennakkoon. Talkoiden arvioitu kesto on 3–4 tuntia.
Vesiensuojeluyhdistyksen talkooväki on jo kahdeksatta kertaa padonrakentajana Kakkerinsuolla.
Aikaisempiin talkoihin osallistuneet kertovat, että siellä oli hauskaa. Tule toteamaan, pitääkö paikkaansa. Sen lisäksi suon ennallistaminen on monin eri tavoin hyödyllistä.
Lue lisää kuvan alta.

Patoamalla Kakkerinsuon ojia ennallistetaan suota sekä torjutaan ilmastonmuutosta ja vähennetään vesien pilaantumista kuten veden tummumista ja kiintoainehötön määrää.
Kakkerinsuo on Natura-aluetta ja on yksi Satakunnan edustavimmista keidassoista. Taustatietoa saat ennallistamishakemuksestamme.
Taustatiedoista selviää mihin kaikkiin tavoitteisiin pyrimme ennallistamisella.
Ohjeita talkooväelle
Tapaaminen Huhdan kylällä klo 10 (os. Peräkyläntie 1, Eurajoki), josta siirrytään yhdessä talkoopaikalle.
Mukaan talkoisiin kannattaa varata
sään mukainen varustus,
saappaat,
työhanskat sekä
omaa evästä ja juotavaa.
Jos omistat pistolapion, niin voit ottaa sen mukaan. Myös yhdistys tarjoaa käyttöön työvälineitä.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset:
Seppo p. 050 5607357, sevarjo@saunalahti.fi
Jari p. 040 5149086, jari.sepponen21@gmail.com

