Kututaimenet kainoina – harjus kotiutunut Alisenkoskelle

19.10.2023

Vesiensuojeluyhdistyksen taimenretkeläiset etsivät keskiviikkoiltana täpläkylkisiä vonkaleita Myllysillan molemmin puolin, mutta kutukalat pysyivät näkymättömissä.

Asiantuntijat arvelivat, että Eurajoen vesi ei vielä ollut riittävän kylmää taimenten kutupuuhiin. Sopiva lämpötila olisi ollut neljä astetta.

Kauttuan ainutlaatuiset

Kyseessä on pieni, paikallinen taimenpopulaatio, joka on äärimmäisen uhanalainen, koska kutupareja on vain muutama.

Eurajoen ja varsinkin Kauttuan koskien kaloista ja olivat kertomassa Lauri Anttila Pyhäjärvi-instituutista sekä Tuukka Degerman Pyhäjärviseudun Perhokalastajat ry:stä.

Aivan autiona Alisenkoski ei taimenretkeläisille onneksi näyttäytynyt. 

Talvivieras on saapunut

Juuri ennen retken alkua syksyn ensimmäisiin kuulunut koskikara näyttäytyi Jokisaunan puolella. Talvella näitä vikkeliä varpuslintuihin kuuluvia sukeltajia talvehtii ainakin Ylisenkosken alla.

Sillan alajuoksun puoleisella osalla taimenretkeläisten lamppujen kiilaan osui ainakin yksi harjus,  joka kuuluu Kauttuan koskien uudisasukkaisiin. Perhokalastajat on istuttanut harjuksia jo kahteen otteeseen, ja ne tuntuvat asettuneet taloksi.

– Harjusten vaatimukset ovat erilaiset kuin taimenten, joten ne eivät häiritse toisiaan, Tuukka Degerman kertoo.

Taimeniin verrattuna Alisenkosken harjukset ovat vielä pienikokoisia.

Mikäli ehdit Kauttuan Myllysillalle myöhemmin, saatat vielä tavoittaa lamppusi valokiilaan kutukaloja. 

Onnea etsintöihin!


Teksti ja kuvat: Susanne Ekroth