Seppo Varjonen:

Eura vuonna 2033

On kaunis toukokuun sunnuntaipäivä. Istun kasvimaan vieressä viljelysuunnitelmaa laatien. Aurinko paistaa kerrankin lämpimästi. Lasken suunnitelman pöydälle ja mietin eilistä Eurajoki -melontatapahtumaa. Siellä muun muassa kuultiin iloisia uutisia vaellussiian paluusta jokeen. Siika on onnistuneesti lisääntynyt joessa ja sen poikasia on havaittu aina Irjanteen koskille asti. Olemme onnistumassa paljon työtä vaatineessa osatavoitteessamme. 


Hymy karahtaa suupieleeni, kun mieleeni tulee sata vuotta vanha legenda Kiukaislaisesta maatilasta, jonka työntekijät menivät lakkoon. Syynä oli tilan työntekijöilleen tarjoama ruoka. Päivittäin oli nimittäin tarjolla Eurajoesta pyydettyä lohta. Aurinko lämmittää väsyneitä lihaksiani ja ajatuksissani vaivun tulevaisuuteen.


Lähden aamukävelylle Eurakoskelle. Haluan nähdä juuri valmistuneen ohitusuoman. Syksy 2033 tulisi olemaan täynnä jännitystä. Joko viime syksynä Paneliankoskessa havaitut ensimmäiset lohet ja Ilmoituksenojassa havaitut meritaimenet nousisivat Eurakoskeen. Kauttuan padon ohitusuoman toteutus oli osoittautunut haastavaksi ja siksi mahdolliset ensimmäiset lohet ja taimenet pääsisivät nousemaan Pyhäjärveen vasta seuraavana vuonna. 


Pian olisi vaellusreitti Selkämereltä Pyhäjärvelle valmis. Eurajoki on palautumassa todelliseksi vaelluskalajoeksi!


Päätän meloa Euran keskustaajamaan. Kajakkini on valmiina Viinikkalanpuiston rannassa. Ikinä en ole melonut vastavirtaan näin kevyesti! Mäkelän rannassa tervehdin uimareita. Kirkas vesi kimaltelee melassani. Edellisenä syksynä oli saatu valtion avustuksella valmiiksi suurhankkeet JVP Eura Oy:n, Apetit Ruoka Oy: ja Säkylän kunnan jätevedenpuhdistamoiden siirtoviemärien rakentaminen suurempiin vesistöihin. Veden laatu oli silmin nähden parantunut. Tähän on vaikuttanut myös vuonna 2021 käynnistynyt Ahmasojan maa- ja metsätalouden hajakuormituksen vähentämishanke, joka sai seuraavina vuosina jatkoa Ruonojalla, Järviojalla ja Niittymaanojalla. 


Kosteikkohankkeet olivat saaneet vauhtia heti, kun se ja suojavyöhykkeet olivat kunnolla huomioitu maatalouden ympäristötukijärjestelmässä.


Euraniityllä ihailen Lallin lammaslaumaa, joka laiduntaa suuren tasausaltaan rantamilla leveillä suojavyöhykkeillä. Talven 2022 – 2023 suurtulvan jälkeen oli Euran keskusta-alueen tulvasuojeluhanke vihdoin nytkähtänyt käyntiin. Jokeen oli rakennettu pikavauhtia kaksi- ja kolmitasouomia ja useita tasausaltaita. Pyhäjärven säännöstelyohjeita oli muutettu siten, että keskusjärven avulla pystyttiin tehokkaasti tasaamaan tulva- ja kuivuushuippuja. Euraniityn rantamat ovat täynnä elämää. Lampaiden ja mehiläisten lisäksi siellä kasvatetaan rapuja ja sampia. Tuttu mehiläishoitaja vilkuttaa rannalta. Eurajokivarren maatalous kukoistaa. 


Vesistöystävällinen alkutuotanto ja elintarviketeollisuus ovat valtakunnallisesti tunnettuja. Luonnonmukaisesti rakennettu ranta on täynnä sudenkorentojen ja oikein suunnitelluilla rantatörmillä pesii törmäpääskyjä, kuningaskalastajia ja peltosirkkuja. Alue on luontomatkailijoiden paratiisi.


Saavun Kirkkosillalle, jonka viereen on rakennettu kolmas virtausuoma. Se yhtyy Vahenojan suuhun ja aluetta on kunnostettu Kauttuankosken paikallisen taimenkannan lisääntymisalueeksi. Nousu koskesta käy helposti, sillä tässä koskikunnostuksessa oli vihdoin ryhdytty rakentamaan myös melontaväyliä. Uudenlaisen koskikunnostuksen myötä oli Eurajoesta kehittynyt 2030 -luvulle tultaessa yksi valtakunnan parhaista retkimelontakohteista. 


Jokivarteen oli kehittynyt kukoistava matkailuelinkeinoverkosto. Lähestyin sen sydäntä Kauttuan Ruukinpuistoa. Ohitan rantaluontopolulla olevan päiväkotiryhmän. Talan uimarannalla kirmaavat kesän ensimmäiset uimakoululaiset. Monitoimisen urheilupuiston kohdalla ohitan Pikku-uikuksi nimetyn luontotornin.


Vihdoin saavun Kauttualle, jonka mangrovemetsää muistuttavat rannat ovat herättäneet matkailijoiden ihastuksen. Melontaretket Euran keskustasta Alisenkosken suvantoon ovat suosittuja ohjelmanumeroita. Tänä kesänä myydään ensimmäiset taimenkalastusluvat Aliseenkoskeen. Pitkällisen hoitotyön tuloksena taimenkanta on voimistunut ja varovainen pyynti voidaan sallia. Rantaudun koskenniskaan Myllyraunion viereen ja päätän poiketa kahvilla. Kahvilan terassi on täynnä matkailijoita, jotka ovat tulleet ihailemaan Ruukinpuiston nähtävyyksiä – ”Ruukin helmiä”. Saan kutsun pöytään, jossa ruokailevat paikallisen tehtaan henkilökuntaa. Keskustelu käy englanniksi ja aiheena on uusi Eurajoki -brändi, joka perustuu vesistöystävällisesti tuotettuihin tuotteisiin. 


Euran teollisuus oli noussut kukoistukseen, sen jälkeen kun käyttöön oli otettu uusia suljetun kierron tuotantoprosesseja ja ympäristöystävällistä tuotantoteknologiaa. Brändi oli nyt tunnettu ja tunnustettu Japania myöden. Nostimme maljan teollisuuden menestykselle!


Hätkähdän hereille. Korpit lentävät kronkkuen taivaalla soidinhuumassaan. Voisiko vanha lohi- ja raakkujoki nousta ahdingostaan? Kyllä, mutta ei pelkästään unelmoiden. Täytyy olla tekoja luonnon ja ihmisen puolesta, tekoja Eurajoen puhtaan veden ja jokiluonnon puolesta.


Kirjoittaja on Eurajoen vesiensuojeluyhdistyksen puheenjohtaja




Heini Antola: 

Kauttuankosken vuosi 2020

Koski kuohuu vuodenajasta riippumatta, mutta sen ääni vaihtelee korvat täyttävän pauhunan ja iloisesti kohisevan solinan välillä.

Reitti kuvauspaikalle kulkee myllyn raunioiden päältä, kosken keskellä torkkuvien kivien sekaan. Välillä reitti on liukas ja jäinen. Joskus pudonneet lehdet peittävät kivet kuin petollinen matto. Ja hetken vuodesta kiven raot kasvavat nokkosia.

Mikä tahansa on reitin tila, sitä ei kannata kävellä korkeakorkoiset kengät jalassa, totesin itselleni jo helmikuussa. Mutta unohdin senkin joulukuuhun mennessä, kun jo taas vaapuin rauniolohkareiden ja kivien yli kohti hyväksi toteamaani kuvauspistettä kengissä, jotka eivät kaupasta ostettaessa vielä tienneet mihin joutuisivat. Onneksi siihen mennessä reitti oli jo tullut tutuksi. Tiesin mihin astua tukevasti, mikä kivi saattoi liikkua jalan alla, missä vesi joskus loiskui varpaille.

Yksitoista kuukautta olin kiivennyt sen pienen matkan kosken kuohujen ylitse, kerran kuukaudessa ottamaan kuvan Eurajoen kuulumisista sillä hetkellä. Vielä yksi kuva oli jäljellä. Kuvakulma oli valittu hallituksen jäsenten kesken muutaman vaihtoehdon joukosta vuotta aiemmin.

Olin käynyt tammikuussa ottamassa kuvia sieltä täältä, kosken rannoilta ja keskeltä, osa myötä ja osa vastavirtaan, sellaisista paikoista kuin omaan silmääni hyvältä näytti. Kuva, jossa Kauttuankosken silta näkyi kokonaisuudessaan, valittiin yhteisymmärryksellä. Kun tammikuun kuva oli valittu, oli jäljellä enää yksitoista kuvauskäyntiä koskella kerran kuussa.

Samassa kohdassa kyykyssä ja ”naps!” kuva samoihin puihin ja kiviin rajaten. Ja sitten makutuomarin kautta sarjan jatkoksi. Takaraivossani kutkutellut idea kuvasarjasta vuoden ympäri alkoi lähteä lentoon.

Haluaisin sanoa, että kuvaamassa käytiin, satoi tai paistoi, mutta sateella ei kameran vuoksi voinut mennä. Olisi myös hienoa sanoa, että jokainen kuva on otettu tasan kuukauden välein; aina samana päivänä, mutta aina ei suosinut sää tai omat aikatauluni taipuneet. Välillä oli hilkulla, että ehdin ottamaan kuvaa ollenkaan! 

Lyhyin aikaväli kahden kuvan välillä oli vain hieman yli viikon. Osaatko veikata, mitkä kuukaudet kuvattiin niin lähellä toisiaan? Osa kuvista on otettu aamulla tai illalla, silloin kun sai kesäisin hienoimmat kuvat, kun talvisaikaan taas oli pakko käydä kuvaamassa päiväsaikaan. Pyrin, että joka kuva olisi selvästi erilainen, vaikka vuonna 2020 olikin lumeton talvi ja lehtien kellastumista sai odotella. 

Minulle kuvaajana jokainen kuvauspäivä oli silti erilainen. Äänen, lämpötilan ja tuulen taltiointi kuvaan ei kuitenkaan onnistu, joten yritin kaapata hetken, joka parhaiten vastasi tunnelmaa koskella.

Koski kuohuvi vaan ei yksinään. Usein en ollut ainoa lähistöllä seikkaileva: oli lenkkeilijöitä, leikkijöitä, historian haamujen nuuskijoita ja toisia valokuvaajia. Muistelen nähneeni muutaman kummastuneen vilkaisun itseni suuntaan, kun kökötin kivien seassa odottamassa hyvää kuvaushetkeä. 

Joskus odottelin viisitoistakin minuuttia kivillä istuskellen, että sillalla rennosti aikaa viettävä pariskunta poistuisi kuvasta (onneksi silloin oli lämmin päivä). Ja vaikka paikalla joskus olikin vain minä ja veden kuohut, silti koski aina kuhisi elämää. Näin lintuja, kaloja, joskus jopa pieniä eläimiä, ja kasvit kasvoivat ja kuihtuivat omaa elämän tahtiaan kaikkialla ympäri vuoden. Vaikka kaikki kuvan ottaessa pysähtyy, koski on aina elossa. Toivon, että näiden kuvien avulla muistan aina kohdella sitä sen mukaisesti.

PS. Jos arvasit että vähän yli viikon väli oli maalis-huhtikuussa, arvasit oikein.

Kauttuankosken kuvasarjan näet tästä.


Kirjoittaja on Eurajoen vesiensuojeluyhdistyksen sihteeri.




Seppo Varjonen: 

Ruislinnun laulu korvissani

Kajakkini solahtaa virtaan Eurakosken padon alapuolelta. Kello on yhdeksän illalla. Yksinäinen kalastaja seuraa lähtöpuuhiani. Vaihdamme kalajuttukuulumiset. Takana on jo kolmas perättäinen hellepäivä. Lämpötila on laskenut hitusen alle hellerajan. Jokiuoman vehreän varjostavan kasvillisuuden suojassa on kuitenkin jo viileämpää.

Lähden melomaan alavirtaan läpi hiljentyvän kylän. Pian saavun Isoperen koskelle. Se on reitin kolmesta koskesta haastavin. Mahan pohjasta kouraisee, kun kajakki kolahtaa vähävetisen joen pohjakiveen. Matka jatkuu kuitenkin joutuisasti läpi koskityrskyjen. Telkkäpoikue väistää kajakkiani taitavasti.

Virta rauhoittuu vasta Köyliönjoen purkaessa vetensä Eurajokeen. Maisema muuttuu kylän rantametsiköistä ja puutarhoista avoimemmaksi viljelymaisemaksi. Värikkäät kurjenmiekat, karhunköynnökset eli elämänlangat, punakoisot ja rohtoraunioyrtit koristavat jokitörmiä.

Lähestyn reitin laajimpia peltoaukeita. Sitten kuulen odotetun. Lyhyen, rauhallisen ja suruvoittoisen laulun, jonka kuulee enää harvoin. 

Äärimmäisen uhanalaisen peltosirkun viimeisiä pesimäalueita Satakunnassa ovat Eurajoen rantametsiköt. Täällä niitä vielä on useampia. Sirkun laulu hiipuu iltaan.

Jatkan matkaani ja havahdun haaveistani kovaääniseen polskahdukseen. Se ei ollut hauki! Annan kanootin lipua ja kohta näen veteen kaatuneen haavan, jonka oksat heiluvat kuin kovassa tuulessa. Heiluttaja vain ei ole tuuli vaan iso euroopanmajava, joka vedestä kurkottelee herkullisia haavan lehtiä. Se on niin keskittynyt syömiseen, että huomaa hiljaa lipuvan kajakin vasta pari metriä ennen. 

Kuuluu valtava hännän polskaus. Varokaa, ihminen!

Jatkan matkaani kohti Panelian kylää. Ilta viilenee ja ilman kosteus lisääntyy. Kesän tuoksut voimistuvat. Pysähdyn ja vedän keuhkot täyteen ilmaa. Erotan tuoksujen huumasta rohtovirmajuurien lemuavat ja mesiangervojen imelät tuoksut. Kylään tullessani vaihtuvat peltoaukeat kylän rantalehtoihin. Ehdin vielä kuulla lehdosta mustapääkertun päivän viimeiset säkeet.

Kylä on hiljainen, mutta rantautuessani kuulen kuinka yksinäinen viitakerttunen aloittaa harkitun rauhallisen yöllisen laulunsa. Ruislinnun laulu korvissani nousen jokiparatiisista.


Kirjoittaja on Eurajoen vesiensuojeluyhdistys EVSY ry:n puheenjohtaja ja biologi.




Tapio Heikkilä:

Keittiökemiaa

Elän Litorinameren pohjalla, Lamminjärven rannalla ja Eurajokivarressa. Litorinameri on aikoja sitten kuivahtanut Itämereksi ja Lamminjärvestä muistona ovat enää ajoittaiset tulvat. Joki sentään vielä virtaa. Kaikki kuitenkin liittyvät tähän tarinaan.

Litorinameri oli lämmin ja rehevä. Jotain sellaista mitä kohti ilmaston lämpenemisen ja ravinnepäästöjen vaivaama Itämeri on nyt menossa. Sedimenttiliejua laskeutui pohjaan paljon ja hapettomuus vaivasi. Tältä ajalta on kotoisin tämän tarinan konna: anaerobisten bakteerien sulfidiksi pelkistämä rikki. Maakerrosten alla uinuva rikki ei haitaksi ollut kenellekään, mutta sitten joku päästi ilman hapen rikin kimppuun. Tuloksena oli sulfiitteja ja sulfaatteja eli suomeksi rikkihapoketta ja -happoa. Ytyaineita siis. 

Tähän liittyen pieni tarina. Myrkytykset yleistyivät viljelyssä 1950-luvulta alkaen. Rikkaruohoja myrkytettiin MCPA:lla. Se oli jauhetta, joka liuotettiin veteen. Kaikki kulki mukana kätevästi, kun vesi saatiin ojista ruiskun pumpulla. Omat muistikuvat näin kaukaa ovat kyllä aika hataralla pohjalla. Sitten oli tapahtunut jotain.  Alkukesä 1970-luvun loppupuolella (näin luulisin), myrkytys oraille oli alkamassa. Isä oli traktorin puikoissa minä katsomassa perästä, että kaikki toimii. Eikä toiminutkaan. Heti alkuun suutin tuhisi. Se puhdistettiin, uusi yritys ja selvästi jokin oli pahemminkin vialla. Katse tankkiin ja kirkkaan liemen asemesta siellä lillui kuin pieniä höyheniä. Tämä ei nyt onnistu! Tein MCPA:sta käyttöväkevyisen liuoksen vesijohtoveteen: kaikki OK. Sitten tein sen happameksi keittiöstä löytyneellä etikalla ja kas höyhenet ilmestyivät. Ruisku puhdistettiin ja vesi otettiin tämän jälkeen joesta. Arvoitukseksi jäi, oliko ojavesi happamoitunut tällä välin, myrkky muuttunut tai ehkä kenties molemmat.

Happamuus jäi vaivaamaan, ojaveden lisäksi mieltäni. Varsinkin happamuuden aiheuttamat kalakuolemat joessa. Keittiökemisti iski jälleen ja ojaveden neutralointiin löytyikin aineita. Periaatteessa kaikki hyvin, mutta reaktiotuotteet olivat ongelmallisia. Ja – rehellisesti sanottuna - saamattomuus olivat syyt siihen, että yritys käytännön mittakaavassa jäi toteuttamatta.

Vaan eipä sittenkään! Anno 2019 tammikuuta, Panelian Seuratalo: Kari Ranta-ahon innostava esitys kala-asioista Eurajoen vesiensuojeluyhdistyksen tilaisuudessa. Vaikeista neuvotteluista voimayhtiöiden kanssa kalateiden rakentamisesta, mutta yksi poikkeus Ahlström Makkarakoski: ”Tottakai me rakennamme kalatien!” 

Alunamaiden ongelmat ovat taas olleet esillä. Miksen tekisi neutraloinnin? 

Tuli vastoinkäymisiäkin. Jan Drugge kielsi Nordkalkin myyvän aineita tarkoitukseen. Lähes monopoliasemassa olevassa yrityksessä on varaa olla tyly. Ensimmäinen urakointiyritys kaatui herkkähipiäiseen kaivinkoneeseen, jonka kauha ei kestänyt kastumista. Kuskikin oli enempi lasermiehiä. Mutta hyvä näin, oikein hyvä. Jälkeenpäin arvioiden oikea onnenpotku! 

Kiitos Erkki Saari ja kiitos Jani Reko. En olisi Nordkalkilta saanutkaan tarkoitukseen yhtä hyvin soveltuvaa ainetta. Kuinka voikin asiakastyö olla erilaista. Kiitos Antti Ruohola. Oivalsit heti, kuinka oja piti pohjata ja näytit kuinka ammattimies osaa. 

Alunperin oli tarkoitus, että urakointiin olisi liittynyt myös kalkin levitys.  Se jäi nyt minulle. Aika paljon työtä. Mutta vielä paljon enemmän kokemusta ja tietoa olisi jäänyt saamatta urakoijan tehdessä työn.

Onnistuiko? Siihen en osaa vielä vastata. Homma on kesken. Sain hyvän kouratuntuman ja paljon käytännön tietoa. Keittiökemistin keinovalikoima on suppea, mutta jotain voi tehdä. Heikotkin signaalit kertovat yhdistettyinä teoriaan ja aika harvalukuisiin kokemuksiin muualta. Pyhäjärvi-Instituutista on luvattu näytteiden ottoa ja niiden analysointia ja näin on jo tehtykin. Olen tästä kiitollinen ja mielelläni luovutan paikan vapaasti käytettäväksi.

Tottakai neutraloin ojani omien mahdollisuuksieni puitteissa!

Kirjoittaja on toiminut vesiensuojeluyhdistyksen asiantuntijana.









Eija Kuusisto:

Eurajoki, rinnallakulkija

Aikoinaan omaa kotia Eurasta valitessamme  jouduimme vaivaamaan kiinteistönvälittäjää lukuisia kertoja, kun oikein mikään esitelty kohde ei ollut se oikea. Tultuamme Eurajoen rannalla sijaitsevan lähes 100 vuotta vanhan kiinteistön pihamaalle päätös asettua siihen asumaan oli selvä ennen kuin ehdimme sisälle asti. Jälkeenpäin olen miettinyt, mikä oli se sanoin kuvaamaton viehätys, joka joen läsnäoloon liittyi. Eurajokea ei voi kuvata mitenkään mahtavaksi  virraksi, mutta ehkä siinä onkin se jokin. Olen antanut itselleni luvan pitää enemmän järvestä kuin merestä ja enemmän vaatimattomasta kuin mahtavasta joesta.

Eurajoki on vaatimaton, mutta moni-ilmeinen ja  maisemaltaan vaihteleva. Se on innoittanut harrastamaan luonnonvesiuintia, melontaa ja sukeltelua.  Onpa siellä sattunut hauskoja kommelluksiakin, joita kaikkia ei kehtaa edes kertoa.

Useimmiten retkeni joelle ajoittuvat sunnuntaihin, koska sinne lähtiessä aikataulun pitää olla vapaa. Aivan helposti kanootin irrotessa kotirannasta se soljuu siihen takaisin vasta useiden tuntien kuluttua. Siinä ajassa on ehtinyt ajatella monenlaista. Iloisia, surullisia, innostuneita ja vaikka millaisia ajatuksia. Ideoitakin on saattanut syntyä. Monta tuntia yksin kenenkään häiritsemättä, se on kiireisen elämän luksusta. Siihen ei tarvita huvipurtta, pieni kanootti riittää.

Kotiväkeni väittää leikillisesti, että minä pystyn eksymään missä vain. Tämä on osittain tottakin, sillä en ole parhaalla suuntavaistolla varustettu. Naljailin aikani heille takaisin, että ainakin Eurajoki on niin kapea väylä, ettei sillä pysty itseään kadottamaan. Toisin kuitenkin kävi eräällä yöllisellä melontaretkellä. Oli pilkkopimeää ja olin unohtanut otsalampunkin kotiin. Välillä meloin ja välillä vain istuin hiljaa ajatellen niitä näitä. Annoin kanootin lipua vapaana kuin ajatukset. Kun se lipui vasten pusikkoja, oli pakko meloa ja ottaa uusi suunta. Jonkun matkaa melottuani, ihmettelin kaukana  näkyviä valoja. Sillä puolella jokea ja siinä suunnassa ei mielestäni pitänyt  näyttää sellaiselta. Vähän aikaa oli ihan epätodellinen olo, kunnes tajusin, että olin kääntynyt pusikkoepisodin jälkeen väärään suuntaan. Niinpä tuli todistettua vääräksi luuloni siitä, ettei Eurajoella voisi eksyä.

Käytän jokea lähinnä harrastuksiin ja viihtymisen välineenä, mutta arvostan suuresti sen merkitystä myös suomalaisen ruuan ja kukkien tuotannon yhtenä elementtinä, kasteluveden lähteenä. Eurajoen rannoilla kasvatetaan lähiruokaa jokivarren asukkaille. Kasteluveden laatu on merkittävä osa puhdasta ruokaa.

Arvokkaana pidän myös kalakannan elvyttämistä joessa, sen hyväksi on jo tapahtunut merkittäviä tekoja asialleen vihkiytyneiden toimesta. Oli hienoa saada tutustua kalaportaisiin, joilla helpotetaan kalan nousua vastavirtaan. Omassa kotirannassakin on viihtyisää katsella lukuisten pikkukalojen parveilua ja antaa niiden nokkia sääriään rantavedessä.

Kaikki tämä asettaa vaatimuksia vastuusta ja avoimuudesta niille, joiden toiminta vaikuttaa joen kuntoon. Niin meille yksittäisille ihmisille, viljelijöille, teollisuudelle kuin jäteveden puhdistuksellekin.

Yhteistyötä on viritelty kipeidenkin vaiheiden kautta, mutta idealistina haluan uskoa, että kaikkien toimijoiden yhteisellä tahdolla ja osaamisella Eurajoen kunto tulee entisestään kohenemaan ja siitä pääsee vielä nauttimaan yhä suurempi joukko ranta-asukkaiden lisäksi.

Edesmenneen Riki Sorsan laulun sanoin tunnelmoin joka päivä kotiin tullessani

”Kaukaa taas palaan joelle kerran, se mua tuudittaa ja saan unohtaa. 

Huuhdon huoleni jokeen taas kerran, sen viileys mua rauhoittaa."


Kirjoittaja on Eurajoen Vesiensuojeluyhdistys EVSY:n hallituksen jäsen