Susanne Ekroth:
Mitä kuuluu kuoren alle?
Lastenlaulu kertoo, että kilpikonnalla on kova kuori, iloineen ja suruineen. Aika kova on myös kotoisten suursimpukoidemme kuori silloin, kun kuoren sisällä on elämää.
Opin paljon uutta näiden nilviäisten elämästä kuvatessani Satakunnan luonnonsuojelupiirin ja Eurajoen vesiensuojeluyhdistyksen simpukkakartoitusta 2021–2022.
Eurajoella on pitkä historia raakkujokena, mutta myös synkkä maine teollisuuden ja jätevedenpuhdistamojen päästöpaikkana. Aivan tutkimatta Eurajoen simpukat eivät ole vuosien varrella jääneet, mutta monet kartoitukset liittyivät mm. ruoppauksiin. Raakkuja joesta ei kartoituksissa ollut enää tavattu.
Uusimman kartoituksen kohteet oli valinnut Seppo Varjonen. Sukeltajina toimivat Karri Jutila, Jaana Mälkki ja Anna Soirinsuo.
Kesällä 2021 simpukoita etsittiin snorklaamalla. Seuraavana kesänä laitesukelluksella päästiin yli kolmen metrin syvyyksiin.
Tutkimusmenetelmä oli yksinkertainen: etsitään simpukoita, kerätään niitä tunnin ajan, määritetään lajit ja iät sekä palautetaan eläimet takaisin jokeen.
Simpukan kuoreen muodostuu sen kasvaessa renkaita, joita voidaan käyttää ikää määritettäessä. Raakut saattavat elää satoja vuosia, mutta Eurajoesta tavatut lajit ovat lyhytikäisempiä.
”Nostimme, tunnistimme ja vapautimme 379 elävää suursimpukkaa. Yleisin laji oli järvisimpukka (Anodonta cygnaea), soukkojokisimpukkaa (Unio pictorum) ja sysijokisimpukkaa (U. tumidus) oli saaliissa noin kymmenesosa. Eniten nilviäisiä löytyi Eurajoen Suutalankoskesta, Kauttualta joen luusuasta ja Panelian Papinsaaresta. Luusuan alapuolelta Kiukaisiin asti simpukoita löytyi hämmästyttävän vähän. Yhtenäinen simpukka-autioalue Eurasta Kiukaisiin oli pituudeltaan 10 km. Tämän jälkeenkin havaittiin useita paikkoja, joissa simpukoiden runsausindeksi oli nolla.”
Kartoitus aloitettiin joen luusuasta, jossa vesi on kristallinkirkasta, rannat vehreitä ja linnunlaulu kuin sademetsästä.
Ihmistoiminnan ja luonnon yhteiselo näkyi monissa sukelluskohteissa. Joen pohjasta löytyi ikävän paljon rojua.
Jokiluonto tuli lähelle. Yhdessä kohteessa kuultiin kuningaskalastajan vihellyksiä ja poikasten vastaukset jokitörmään rakennetussa pesästä.
Ensikosketukseni suursimpukoihin olivat lapsena teräväreunaiset, hylätyt kuoret. Kun Eurajoella pidin kädessäni elävää simpukkaa, yllätyin sen painosta.
Oli selvää, että kuoren sisällä on elävä ja tunteva olento. Laskin jokaisen tutkitun yksilön varoen takaisin veteen ja pahoittelin häiriötä.
Simpukat elävät pohjalla, usein sen pehmeisiin aineksiin kaivautuneena. Ne liikkuvat työntämällä jalkaansa kuoren välistä.
Oli upeaa löytää simpukoiden jalanjälkiä joenpohjan hiekasta.
Suursimpukka voi suodattaa vuorokaudessa kymmeniä litroja vettä. Ne ovat luonnon omia puhdistuslaitoksia, jotka viihtyvät puhtaassa, kirkkaassa vedessä ja hiekkapohjalla.
Simpukat osaavat myös yllättää. Harolassa Köyliönjoen varrella simpukoita löytyi melko runsaasti.
Mikä saa ne viihtymään rehevöityneestä järvestä laskevassa sameassa joessa? Kysyimme, mutta kuorten sisältä ei vastattu.
Eurajoen kirkonkylässä Eurajokeen liittyvästä Juvajoesta simpukoita ei löytynyt, mutta liittymän alapuolisesta Suutalankoskesta kerättiin tunnissa ennätysmäärä, 130 yksilöä.
Muutamissa kohteissa, Sorkkisissa ja Irjanteella, tutkimusryhmä oli iloinen yhdestä tai kahdesta simpukasta.
Kuudessa kohteessa ei löydetty yhtään simpukkaa.
”Jotain tavanomaisuudesta poikkeavaa Eurajoen vedessä vaikuttaa olevan paperitehtaan kohdalta alkaen. Näkyvä simpukkakanta palautuu viidessä vuodessa häiriön jälkeen, kun simpukat saavuttavat aikuisen mitan (noin 6 cm) ja sukukypsyyden. Tilanne näyttää jatkuneen Eurajoessa pitkään, koska niin nyt kuin 2014 joen ylä- ja keskijuoksulla tavattiin vain satunnaisia aikuisia ja kuolleita yksilöitä.”
Eurajoen simpukoiden kuoren alta saattaa kuulua vaimea hätähuuto.
Kirjoittaja on vesiensuojeluyhdistyksen jäsen- ja viestintäsihteeri
Sitaatit ovat raportista, jonka löydät vesiensuojeluyhdistyksen kotisivulta www.evsy.fi
Seppo Varjonen: Kevät 2024
Vuodenaikaistarinoita Eurajoen varrelta
Tammikuu Joen yläjuoksua pitää sulana teollisuuden lauhdevedet. Puut ja pensaat huurtuvat ja joesta nousee usvaa. Rannan hiljaisuudessa erottuvat vain oksissa riippuvien jääpuikkojen helinä. On jääkukkien aika. Sumun läpi erotan veden pinnalla kaksi hahmoa. Ne uivat terhakkaasti hyydejään keskellä, häviten välillä pinnan alle. Pikku-uikut, joen talvikalastajat ovat apajallaan.
Helmikuu Vesi virtaa Kirkkosillan kiviholvien aukoista. Ihailen rannan kuurakukkia. Kovalla pakkasella vain voimakkaimmat virtapaikat pysyvät sulina. Aurinko on noussut taivaankannella hitusen ylemmäksi ja paistaa häikäisevästi horisontista. Muutaman viikon päästä sulapaikkoihin saapuvat ensimmäiset telkät. Olemme nikkaroinneet 12 telkän uuttua. Yksi niistä ripustetaan Kirkkosillan suvantoon. Keväällä näen suvannossa korean koiraan nirisemässä naaraalleen.
Maaliskuu Kauttuankosken rantametsän tervaleppien norkot punertuvat. Sulavesien solinan läpi kuulen kirkasta viserrystä. Jokeen pulahtaa mustalta näyttävä, mutta valkoisella ”ruokaliinalla” varusteltu puuhakas lintu. Noustessaan sukelluksista sen nokassa on herkullinen päiväkorennon toukka. Koskikaran laulu kertoo päivän pidentymisestä. Karat valmistautuvat muuttoon kohti pohjoista.
Huhtikuu Papinsaari muuttuu takatalven pyryssä valkoiseksi. Saaren etelärinteen sinivuokot peittyvät uudelleen lumikerrokseen. Puiden silmut ovat kevätpulleita. Kasvit ja eläimet valmistautuvat kesään. Tieto vastarannan lehtoon suunnitellusta hakkuusta tuli kyläläisille yllätyksenä. Lehto oli täynnä haapoja, raitoja, tervaleppiä sekä laho-, maa- ja kolopuita. Sillä ei ole metsätaloudellista arvoa, mutta siellä elää liito-orava ja valkoselkätikkakin on vieraillut. Kesällä lehdossa laulavat kultarinta, satakieli ja kuhankeittäjä. Papinsaari on luontokeidas, jota me emme halua menettää.
Toukokuu Saharinkosken rantalehdon raidat ovat kukassaan. Ruikanmyllyn tienoo muuttuu iloisen keltalaikuttaiseksi. Lehto on täynnä lintujen kevätlaulua. Yritän eroittaa laulukuorosta lehto- ja mustapääkerttujen laulut. Sinitiainen tutkii tyytyväisenä kevättalvella ripustettuja linnunpönttöjä. Laavulla tapaan kalatutkijan, joka kertoo saaneensa siian vastakuoriutuneita poikasia haaviinsa lähellä sijaitsevasta Irjanteenkoskesta. Siiat ovat syksyllä nousseet kutemaan lähes joen keskijuoksulle asti!
Kesäkuu Eurakosken padon vesivirrat hiipuvat pitkään jatkuneessa helteessä. Lasken kajakkini jokeen vasta illan viiletessä. Olen huolissani huomisen Eurajoki -melonnan onnistumisesta. Jokiluonto rauhoittaa ja rohtovirmajuuren tuoksu hullaannuttaa minut. Lintujen kuuntelu keskeytyy, kun kajakin edestä kuuluu voimakas läjähdys. Euroopanmajava varoittaa! Havaitsen jokitörmässä pesäaukon, jonka onkalossa on todennäköisesti poikasia. Samassa kuulen peltosirkkujen suruvoittoiset laulut. Ohitan tämän erittäin uhanalaisen lajin yhden viimeisistä pesimäalueista Satakunnassa. Vähän myöhemmin kuulen kuin lohdutukseksi ruislinnun äänen.
Heinäkuu Eurajoen luusuan lehdossa kukkii tesma. Ilmassa on miellyttävä kumariinin tuoksu. Pähkinäpensaissa on vihreitä kruunukehtoisia hedelmiä. Etelän pähkinähakki krääkkyy korvia särkevästi. Se puolustaa reviirinsä ruoka-aittaa. Sukellusryhmämme on saapunut tutkimaan joen suursimpukoita. Luusua osoittautuu simpukoiden paratiisiksi. Keräämme tunnissa helposti yli sata simpukkaa. Ne tunnistetaan, mitataan ja vapautetaan. Luusuassa elää neljä lajia. Puhdas vesi ja sopiva savi- soraikkopohja palauttavat mieleeni vanhat tarinat Kauttuan jokihelmisimpukoista. Ehkä raakku palaa tulevaisuudessa tännekin.
Elokuu Köyliönjoki yhtyy Eurajokeen pian syvän ja voimakasvirtaisen Iso-Pereen kosken jälkeen. Alavirtaan päin mentäessä jokivarressa kasvaa heinää ja pensaita. Rannat ovat valkoisenaan kukkivia rohtoraunioyrttejä ja valkokarhunköynnöksiä. Molemmat ovat vakiintuneita vieraslajeja. Ne kertovat alueelle jo varhain vakiintuneesta agraarikulttuurista. Simpukkasukeltaja on juuri noussut pintaan, kun kuulen terävän äänen ”tsiit”. Kuningaskalastaja pyrähtää lentoon, mutta pian se palaa rauhattomana. Kiiruhtaen ja onnellisina lähdemme kohti seuraavaa sukelluspaikkaa, sillä rantatörmässä on pesäonkalo, josta kuuluu poikasten kerjuuääniä.
Syyskuu Joki virtaa läpi Kauttuan Ruukinpuiston. Ruukin miljöössä on kartano, huviloita ja työläisasuntokortteleita. Niiden pihoille, puutarhoihin ja puistoihin on muodostunut erikoinen kartanopuutarhakasvillisuus. Puistot ovat täynnä vanhoja puita, pensaita ja perennoja. Vaahteroita ja lehmuksia on paljon. Rantametsät hohtavat upeissa ruskan väreissä. Väriloistoa lisäävät puiston punatammet. Ruskan lumoa lisäävät taivaalta kuuluvat kurkien muuttoäänet. Päivän aikana auroissa lentää tuhansia hyvästejään huutelevia kurkia.
Lokakuu Alisenkosken rantojen kesäinen kukkaloisto on poissa. Vain sammalet ja jäkälät kukoistavat rantakivillä. Vesisammaleet luikertelevat virrassa kuin kalat. Vesi on jo kylmää. Olen seuraamassa Kauttuan taimenten kutua Yhteiskoulun luontokurssilaisten kanssa. Kurkistamme Myllysillalta varovaisesti jokeen. Näemme kolme kutupesiä kaivavaa taimenta. ”Opettaja, voiko noita kalastaa?” Kerron, että tämän taimenkannan lisääntyminen on viiden kutuparin varassa. Kanta on äärimmäisen uhanalainen ja rauhoitettu. Toivomme kaloille onnistunutta kutua ja keväälle paljon nollikkaita.
Marraskuu Pappilankosken vanhan myllyn seinusta on täynnä emihumalan pulleita käpyjä. Kukaan ei kuitenkaan huomaa niitä, sillä kaikkien katseet ovat kääntyneet vieressä virtaavaan hopealle välkkyvään kalatiehen. Tie on täynnä kudulle nousevia vaellussiikoja. Välialtaassa odottelee vuoroaan kymmenkunta siikaa noustakseen ylöspäin. Hopeakylki välähtää siian noustessa kohti seuraavaa alasta. Täällä yksilöt ovat poikkeuksellisen isokokoisia ja hyväkuntoisia, mutta niin täytyykin, sillä kalatie on jyrkkä ja matka kutukoskille on vielä pitkä.
Joulukuu Kuura peittää Kakkerinsuota valkoisena harsona. Rahkasammal on ohuelti jäässä. Tummanpunaiset karpalot pilkistävät houkuttelevasti kuurasta. Herkkukourallisen jälkeen maltan mieleni, sillä tänään olemme tulleet suolle muissa asioissa. Suon humukselliset ja happamat vedet näet laskevat vieressä virtaavaan Eurajokeen. Olemme tulleet padottamaan suon avo-ojaa. Välillä lentävät vitsit, välillä patoon tulevat rankapuut. Evästauolla korpit lentävät kronkkuen ylitsemme. Lopputuloksena Eurajokeen päätyy vähemmän kiintoainetta ja hapanta vettä. Suon ennallistuu ja kasvihuonekaasujen määrä vähenee. Hyvillä mielin lähdemme kotimatkalle.
Kirjoittaja on Eurajoen vesiensuojeluyhdistyksen puheenjohtaja
Seppo Varjonen:
Eura vuonna 2033
On kaunis toukokuun sunnuntaipäivä. Istun kasvimaan vieressä viljelysuunnitelmaa laatien. Aurinko paistaa kerrankin lämpimästi. Lasken suunnitelman pöydälle ja mietin eilistä Eurajoki -melontatapahtumaa. Siellä muun muassa kuultiin iloisia uutisia vaellussiian paluusta jokeen. Siika on onnistuneesti lisääntynyt joessa ja sen poikasia on havaittu aina Irjanteen koskille asti. Olemme onnistumassa paljon työtä vaatineessa osatavoitteessamme.
Hymy karahtaa suupieleeni, kun mieleeni tulee sata vuotta vanha legenda Kiukaislaisesta maatilasta, jonka työntekijät menivät lakkoon. Syynä oli tilan työntekijöilleen tarjoama ruoka. Päivittäin oli nimittäin tarjolla Eurajoesta pyydettyä lohta. Aurinko lämmittää väsyneitä lihaksiani ja ajatuksissani vaivun tulevaisuuteen.
Lähden aamukävelylle Eurakoskelle. Haluan nähdä juuri valmistuneen ohitusuoman. Syksy 2033 tulisi olemaan täynnä jännitystä. Joko viime syksynä Paneliankoskessa havaitut ensimmäiset lohet ja Ilmoituksenojassa havaitut meritaimenet nousisivat Eurakoskeen. Kauttuan padon ohitusuoman toteutus oli osoittautunut haastavaksi ja siksi mahdolliset ensimmäiset lohet ja taimenet pääsisivät nousemaan Pyhäjärveen vasta seuraavana vuonna.
Pian olisi vaellusreitti Selkämereltä Pyhäjärvelle valmis. Eurajoki on palautumassa todelliseksi vaelluskalajoeksi!
Päätän meloa Euran keskustaajamaan. Kajakkini on valmiina Viinikkalanpuiston rannassa. Ikinä en ole melonut vastavirtaan näin kevyesti! Mäkelän rannassa tervehdin uimareita. Kirkas vesi kimaltelee melassani. Edellisenä syksynä oli saatu valtion avustuksella valmiiksi suurhankkeet JVP Eura Oy:n, Apetit Ruoka Oy: ja Säkylän kunnan jätevedenpuhdistamoiden siirtoviemärien rakentaminen suurempiin vesistöihin. Veden laatu oli silmin nähden parantunut. Tähän on vaikuttanut myös vuonna 2021 käynnistynyt Ahmasojan maa- ja metsätalouden hajakuormituksen vähentämishanke, joka sai seuraavina vuosina jatkoa Ruonojalla, Järviojalla ja Niittymaanojalla.
Kosteikkohankkeet olivat saaneet vauhtia heti, kun se ja suojavyöhykkeet olivat kunnolla huomioitu maatalouden ympäristötukijärjestelmässä.
Euraniityllä ihailen Lallin lammaslaumaa, joka laiduntaa suuren tasausaltaan rantamilla leveillä suojavyöhykkeillä. Talven 2022 – 2023 suurtulvan jälkeen oli Euran keskusta-alueen tulvasuojeluhanke vihdoin nytkähtänyt käyntiin. Jokeen oli rakennettu pikavauhtia kaksi- ja kolmitasouomia ja useita tasausaltaita. Pyhäjärven säännöstelyohjeita oli muutettu siten, että keskusjärven avulla pystyttiin tehokkaasti tasaamaan tulva- ja kuivuushuippuja. Euraniityn rantamat ovat täynnä elämää. Lampaiden ja mehiläisten lisäksi siellä kasvatetaan rapuja ja sampia. Tuttu mehiläishoitaja vilkuttaa rannalta. Eurajokivarren maatalous kukoistaa.
Vesistöystävällinen alkutuotanto ja elintarviketeollisuus ovat valtakunnallisesti tunnettuja. Luonnonmukaisesti rakennettu ranta on täynnä sudenkorentojen ja oikein suunnitelluilla rantatörmillä pesii törmäpääskyjä, kuningaskalastajia ja peltosirkkuja. Alue on luontomatkailijoiden paratiisi.
Saavun Kirkkosillalle, jonka viereen on rakennettu kolmas virtausuoma. Se yhtyy Vahenojan suuhun ja aluetta on kunnostettu Kauttuankosken paikallisen taimenkannan lisääntymisalueeksi. Nousu koskesta käy helposti, sillä tässä koskikunnostuksessa oli vihdoin ryhdytty rakentamaan myös melontaväyliä. Uudenlaisen koskikunnostuksen myötä oli Eurajoesta kehittynyt 2030 -luvulle tultaessa yksi valtakunnan parhaista retkimelontakohteista.
Jokivarteen oli kehittynyt kukoistava matkailuelinkeinoverkosto. Lähestyin sen sydäntä Kauttuan Ruukinpuistoa. Ohitan rantaluontopolulla olevan päiväkotiryhmän. Talan uimarannalla kirmaavat kesän ensimmäiset uimakoululaiset. Monitoimisen urheilupuiston kohdalla ohitan Pikku-uikuksi nimetyn luontotornin.
Vihdoin saavun Kauttualle, jonka mangrovemetsää muistuttavat rannat ovat herättäneet matkailijoiden ihastuksen. Melontaretket Euran keskustasta Alisenkosken suvantoon ovat suosittuja ohjelmanumeroita. Tänä kesänä myydään ensimmäiset taimenkalastusluvat Aliseenkoskeen. Pitkällisen hoitotyön tuloksena taimenkanta on voimistunut ja varovainen pyynti voidaan sallia. Rantaudun koskenniskaan Myllyraunion viereen ja päätän poiketa kahvilla. Kahvilan terassi on täynnä matkailijoita, jotka ovat tulleet ihailemaan Ruukinpuiston nähtävyyksiä – ”Ruukin helmiä”. Saan kutsun pöytään, jossa ruokailevat paikallisen tehtaan henkilökuntaa. Keskustelu käy englanniksi ja aiheena on uusi Eurajoki -brändi, joka perustuu vesistöystävällisesti tuotettuihin tuotteisiin.
Euran teollisuus oli noussut kukoistukseen, sen jälkeen kun käyttöön oli otettu uusia suljetun kierron tuotantoprosesseja ja ympäristöystävällistä tuotantoteknologiaa. Brändi oli nyt tunnettu ja tunnustettu Japania myöden. Nostimme maljan teollisuuden menestykselle!
Hätkähdän hereille. Korpit lentävät kronkkuen taivaalla soidinhuumassaan. Voisiko vanha lohi- ja raakkujoki nousta ahdingostaan? Kyllä, mutta ei pelkästään unelmoiden. Täytyy olla tekoja luonnon ja ihmisen puolesta, tekoja Eurajoen puhtaan veden ja jokiluonnon puolesta.
Kirjoittaja on Eurajoen vesiensuojeluyhdistyksen puheenjohtaja
Seppo Varjonen:
Lähtöjuhlan avauspuheenvuoro Ruukinpuisto 21.5.2022
Kaunista kevätpäivää!
Pitkälle on tultu vuodesta 2001. Muutaman kajakin ryhmä on pidentynyt kajakkikulkueeksi.
On melottu räntäsateesta – helteeseen, pilkkopimeästä – kirkkaaseen auringon kirjoon.
On kuunneltu kunnanjohtajien luennointia ja satakielen laulutaiturointia.
Luonto ja musiikki ovat aina – niin kuin nytkin – olleet läsnä.
Melontojen erilaisuudestaan huolimatta - joka kerta on ollut mukavaa kokea ystävien kera jokiluonnon lumo.
AVAAN VUODEN 2022 EURAJOKI -MELONTATAPAHTUMAN JA TOIVOTAN TEIDÄT KAIKKI VAELTAVASTI TERVETULLEEKSI NAUTTIMAAN OHJELMASTAMME!
Heini Antola:
Kauttuankosken vuosi 2020
Koski kuohuu vuodenajasta riippumatta, mutta sen ääni vaihtelee korvat täyttävän pauhunan ja iloisesti kohisevan solinan välillä.
Reitti kuvauspaikalle kulkee myllyn raunioiden päältä, kosken keskellä torkkuvien kivien sekaan. Välillä reitti on liukas ja jäinen. Joskus pudonneet lehdet peittävät kivet kuin petollinen matto. Ja hetken vuodesta kiven raot kasvavat nokkosia.
Mikä tahansa on reitin tila, sitä ei kannata kävellä korkeakorkoiset kengät jalassa, totesin itselleni jo helmikuussa. Mutta unohdin senkin joulukuuhun mennessä, kun jo taas vaapuin rauniolohkareiden ja kivien yli kohti hyväksi toteamaani kuvauspistettä kengissä, jotka eivät kaupasta ostettaessa vielä tienneet mihin joutuisivat. Onneksi siihen mennessä reitti oli jo tullut tutuksi. Tiesin mihin astua tukevasti, mikä kivi saattoi liikkua jalan alla, missä vesi joskus loiskui varpaille.
Yksitoista kuukautta olin kiivennyt sen pienen matkan kosken kuohujen ylitse, kerran kuukaudessa ottamaan kuvan Eurajoen kuulumisista sillä hetkellä. Vielä yksi kuva oli jäljellä. Kuvakulma oli valittu hallituksen jäsenten kesken muutaman vaihtoehdon joukosta vuotta aiemmin.
Olin käynyt tammikuussa ottamassa kuvia sieltä täältä, kosken rannoilta ja keskeltä, osa myötä ja osa vastavirtaan, sellaisista paikoista kuin omaan silmääni hyvältä näytti. Kuva, jossa Kauttuankosken silta näkyi kokonaisuudessaan, valittiin yhteisymmärryksellä. Kun tammikuun kuva oli valittu, oli jäljellä enää yksitoista kuvauskäyntiä koskella kerran kuussa.
Samassa kohdassa kyykyssä ja ”naps!” kuva samoihin puihin ja kiviin rajaten. Ja sitten makutuomarin kautta sarjan jatkoksi. Takaraivossani kutkutellut idea kuvasarjasta vuoden ympäri alkoi lähteä lentoon.
Haluaisin sanoa, että kuvaamassa käytiin, satoi tai paistoi, mutta sateella ei kameran vuoksi voinut mennä. Olisi myös hienoa sanoa, että jokainen kuva on otettu tasan kuukauden välein; aina samana päivänä, mutta aina ei suosinut sää tai omat aikatauluni taipuneet. Välillä oli hilkulla, että ehdin ottamaan kuvaa ollenkaan!
Lyhyin aikaväli kahden kuvan välillä oli vain hieman yli viikon. Osaatko veikata, mitkä kuukaudet kuvattiin niin lähellä toisiaan? Osa kuvista on otettu aamulla tai illalla, silloin kun sai kesäisin hienoimmat kuvat, kun talvisaikaan taas oli pakko käydä kuvaamassa päiväsaikaan. Pyrin, että joka kuva olisi selvästi erilainen, vaikka vuonna 2020 olikin lumeton talvi ja lehtien kellastumista sai odotella.
Minulle kuvaajana jokainen kuvauspäivä oli silti erilainen. Äänen, lämpötilan ja tuulen taltiointi kuvaan ei kuitenkaan onnistu, joten yritin kaapata hetken, joka parhaiten vastasi tunnelmaa koskella.
Koski kuohuvi vaan ei yksinään. Usein en ollut ainoa lähistöllä seikkaileva: oli lenkkeilijöitä, leikkijöitä, historian haamujen nuuskijoita ja toisia valokuvaajia. Muistelen nähneeni muutaman kummastuneen vilkaisun itseni suuntaan, kun kökötin kivien seassa odottamassa hyvää kuvaushetkeä.
Joskus odottelin viisitoistakin minuuttia kivillä istuskellen, että sillalla rennosti aikaa viettävä pariskunta poistuisi kuvasta (onneksi silloin oli lämmin päivä). Ja vaikka paikalla joskus olikin vain minä ja veden kuohut, silti koski aina kuhisi elämää. Näin lintuja, kaloja, joskus jopa pieniä eläimiä, ja kasvit kasvoivat ja kuihtuivat omaa elämän tahtiaan kaikkialla ympäri vuoden. Vaikka kaikki kuvan ottaessa pysähtyy, koski on aina elossa. Toivon, että näiden kuvien avulla muistan aina kohdella sitä sen mukaisesti.
PS. Jos arvasit että vähän yli viikon väli oli maalis-huhtikuussa, arvasit oikein.
Kauttuankosken kuvasarjan näet tästä.
Kirjoittaja on Eurajoen vesiensuojeluyhdistyksen sihteeri.
Seppo Varjonen:
Ruislinnun laulu korvissani
Kajakkini solahtaa virtaan Eurakosken padon alapuolelta. Kello on yhdeksän illalla. Yksinäinen kalastaja seuraa lähtöpuuhiani. Vaihdamme kalajuttukuulumiset. Takana on jo kolmas perättäinen hellepäivä. Lämpötila on laskenut hitusen alle hellerajan. Jokiuoman vehreän varjostavan kasvillisuuden suojassa on kuitenkin jo viileämpää.
Lähden melomaan alavirtaan läpi hiljentyvän kylän. Pian saavun Isoperen koskelle. Se on reitin kolmesta koskesta haastavin. Mahan pohjasta kouraisee, kun kajakki kolahtaa vähävetisen joen pohjakiveen. Matka jatkuu kuitenkin joutuisasti läpi koskityrskyjen. Telkkäpoikue väistää kajakkiani taitavasti.
Virta rauhoittuu vasta Köyliönjoen purkaessa vetensä Eurajokeen. Maisema muuttuu kylän rantametsiköistä ja puutarhoista avoimemmaksi viljelymaisemaksi. Värikkäät kurjenmiekat, karhunköynnökset eli elämänlangat, punakoisot ja rohtoraunioyrtit koristavat jokitörmiä.
Lähestyn reitin laajimpia peltoaukeita. Sitten kuulen odotetun. Lyhyen, rauhallisen ja suruvoittoisen laulun, jonka kuulee enää harvoin.
Äärimmäisen uhanalaisen peltosirkun viimeisiä pesimäalueita Satakunnassa ovat Eurajoen rantametsiköt. Täällä niitä vielä on useampia. Sirkun laulu hiipuu iltaan.
Jatkan matkaani ja havahdun haaveistani kovaääniseen polskahdukseen. Se ei ollut hauki! Annan kanootin lipua ja kohta näen veteen kaatuneen haavan, jonka oksat heiluvat kuin kovassa tuulessa. Heiluttaja vain ei ole tuuli vaan iso euroopanmajava, joka vedestä kurkottelee herkullisia haavan lehtiä. Se on niin keskittynyt syömiseen, että huomaa hiljaa lipuvan kajakin vasta pari metriä ennen.
Kuuluu valtava hännän polskaus. Varokaa, ihminen!
Jatkan matkaani kohti Panelian kylää. Ilta viilenee ja ilman kosteus lisääntyy. Kesän tuoksut voimistuvat. Pysähdyn ja vedän keuhkot täyteen ilmaa. Erotan tuoksujen huumasta rohtovirmajuurien lemuavat ja mesiangervojen imelät tuoksut. Kylään tullessani vaihtuvat peltoaukeat kylän rantalehtoihin. Ehdin vielä kuulla lehdosta mustapääkertun päivän viimeiset säkeet.
Kylä on hiljainen, mutta rantautuessani kuulen kuinka yksinäinen viitakerttunen aloittaa harkitun rauhallisen yöllisen laulunsa. Ruislinnun laulu korvissani nousen jokiparatiisista.
Kirjoittaja on Eurajoen vesiensuojeluyhdistys EVSY ry:n puheenjohtaja ja biologi.
Tapio Heikkilä:
Keittiökemiaa
Elän Litorinameren pohjalla, Lamminjärven rannalla ja Eurajokivarressa. Litorinameri on aikoja sitten kuivahtanut Itämereksi ja Lamminjärvestä muistona ovat enää ajoittaiset tulvat. Joki sentään vielä virtaa. Kaikki kuitenkin liittyvät tähän tarinaan.
Litorinameri oli lämmin ja rehevä. Jotain sellaista mitä kohti ilmaston lämpenemisen ja ravinnepäästöjen vaivaama Itämeri on nyt menossa. Sedimenttiliejua laskeutui pohjaan paljon ja hapettomuus vaivasi. Tältä ajalta on kotoisin tämän tarinan konna: anaerobisten bakteerien sulfidiksi pelkistämä rikki. Maakerrosten alla uinuva rikki ei haitaksi ollut kenellekään, mutta sitten joku päästi ilman hapen rikin kimppuun. Tuloksena oli sulfiitteja ja sulfaatteja eli suomeksi rikkihapoketta ja -happoa. Ytyaineita siis.
Tähän liittyen pieni tarina. Myrkytykset yleistyivät viljelyssä 1950-luvulta alkaen. Rikkaruohoja myrkytettiin MCPA:lla. Se oli jauhetta, joka liuotettiin veteen. Kaikki kulki mukana kätevästi, kun vesi saatiin ojista ruiskun pumpulla. Omat muistikuvat näin kaukaa ovat kyllä aika hataralla pohjalla. Sitten oli tapahtunut jotain. Alkukesä 1970-luvun loppupuolella (näin luulisin), myrkytys oraille oli alkamassa. Isä oli traktorin puikoissa minä katsomassa perästä, että kaikki toimii. Eikä toiminutkaan. Heti alkuun suutin tuhisi. Se puhdistettiin, uusi yritys ja selvästi jokin oli pahemminkin vialla. Katse tankkiin ja kirkkaan liemen asemesta siellä lillui kuin pieniä höyheniä. Tämä ei nyt onnistu! Tein MCPA:sta käyttöväkevyisen liuoksen vesijohtoveteen: kaikki OK. Sitten tein sen happameksi keittiöstä löytyneellä etikalla ja kas höyhenet ilmestyivät. Ruisku puhdistettiin ja vesi otettiin tämän jälkeen joesta. Arvoitukseksi jäi, oliko ojavesi happamoitunut tällä välin, myrkky muuttunut tai ehkä kenties molemmat.
Happamuus jäi vaivaamaan, ojaveden lisäksi mieltäni. Varsinkin happamuuden aiheuttamat kalakuolemat joessa. Keittiökemisti iski jälleen ja ojaveden neutralointiin löytyikin aineita. Periaatteessa kaikki hyvin, mutta reaktiotuotteet olivat ongelmallisia. Ja – rehellisesti sanottuna - saamattomuus olivat syyt siihen, että yritys käytännön mittakaavassa jäi toteuttamatta.
Vaan eipä sittenkään! Anno 2019 tammikuuta, Panelian Seuratalo: Kari Ranta-ahon innostava esitys kala-asioista Eurajoen vesiensuojeluyhdistyksen tilaisuudessa. Vaikeista neuvotteluista voimayhtiöiden kanssa kalateiden rakentamisesta, mutta yksi poikkeus Ahlström Makkarakoski: ”Tottakai me rakennamme kalatien!”
Alunamaiden ongelmat ovat taas olleet esillä. Miksen tekisi neutraloinnin?
Tuli vastoinkäymisiäkin. Jan Drugge kielsi Nordkalkin myyvän aineita tarkoitukseen. Lähes monopoliasemassa olevassa yrityksessä on varaa olla tyly. Ensimmäinen urakointiyritys kaatui herkkähipiäiseen kaivinkoneeseen, jonka kauha ei kestänyt kastumista. Kuskikin oli enempi lasermiehiä. Mutta hyvä näin, oikein hyvä. Jälkeenpäin arvioiden oikea onnenpotku!
Kiitos Erkki Saari ja kiitos Jani Reko. En olisi Nordkalkilta saanutkaan tarkoitukseen yhtä hyvin soveltuvaa ainetta. Kuinka voikin asiakastyö olla erilaista. Kiitos Antti Ruohola. Oivalsit heti, kuinka oja piti pohjata ja näytit kuinka ammattimies osaa.
Alunperin oli tarkoitus, että urakointiin olisi liittynyt myös kalkin levitys. Se jäi nyt minulle. Aika paljon työtä. Mutta vielä paljon enemmän kokemusta ja tietoa olisi jäänyt saamatta urakoijan tehdessä työn.
Onnistuiko? Siihen en osaa vielä vastata. Homma on kesken. Sain hyvän kouratuntuman ja paljon käytännön tietoa. Keittiökemistin keinovalikoima on suppea, mutta jotain voi tehdä. Heikotkin signaalit kertovat yhdistettyinä teoriaan ja aika harvalukuisiin kokemuksiin muualta. Pyhäjärvi-Instituutista on luvattu näytteiden ottoa ja niiden analysointia ja näin on jo tehtykin. Olen tästä kiitollinen ja mielelläni luovutan paikan vapaasti käytettäväksi.
Tottakai neutraloin ojani omien mahdollisuuksieni puitteissa!
Kirjoittaja on toiminut vesiensuojeluyhdistyksen asiantuntijana.
Eija Kuusisto:
Eurajoki, rinnallakulkija
Aikoinaan omaa kotia Eurasta valitessamme jouduimme vaivaamaan kiinteistönvälittäjää lukuisia kertoja, kun oikein mikään esitelty kohde ei ollut se oikea. Tultuamme Eurajoen rannalla sijaitsevan lähes 100 vuotta vanhan kiinteistön pihamaalle päätös asettua siihen asumaan oli selvä ennen kuin ehdimme sisälle asti. Jälkeenpäin olen miettinyt, mikä oli se sanoin kuvaamaton viehätys, joka joen läsnäoloon liittyi. Eurajokea ei voi kuvata mitenkään mahtavaksi virraksi, mutta ehkä siinä onkin se jokin. Olen antanut itselleni luvan pitää enemmän järvestä kuin merestä ja enemmän vaatimattomasta kuin mahtavasta joesta.
Eurajoki on vaatimaton, mutta moni-ilmeinen ja maisemaltaan vaihteleva. Se on innoittanut harrastamaan luonnonvesiuintia, melontaa ja sukeltelua. Onpa siellä sattunut hauskoja kommelluksiakin, joita kaikkia ei kehtaa edes kertoa.
Useimmiten retkeni joelle ajoittuvat sunnuntaihin, koska sinne lähtiessä aikataulun pitää olla vapaa. Aivan helposti kanootin irrotessa kotirannasta se soljuu siihen takaisin vasta useiden tuntien kuluttua. Siinä ajassa on ehtinyt ajatella monenlaista. Iloisia, surullisia, innostuneita ja vaikka millaisia ajatuksia. Ideoitakin on saattanut syntyä. Monta tuntia yksin kenenkään häiritsemättä, se on kiireisen elämän luksusta. Siihen ei tarvita huvipurtta, pieni kanootti riittää.
Kotiväkeni väittää leikillisesti, että minä pystyn eksymään missä vain. Tämä on osittain tottakin, sillä en ole parhaalla suuntavaistolla varustettu. Naljailin aikani heille takaisin, että ainakin Eurajoki on niin kapea väylä, ettei sillä pysty itseään kadottamaan. Toisin kuitenkin kävi eräällä yöllisellä melontaretkellä. Oli pilkkopimeää ja olin unohtanut otsalampunkin kotiin. Välillä meloin ja välillä vain istuin hiljaa ajatellen niitä näitä. Annoin kanootin lipua vapaana kuin ajatukset. Kun se lipui vasten pusikkoja, oli pakko meloa ja ottaa uusi suunta. Jonkun matkaa melottuani, ihmettelin kaukana näkyviä valoja. Sillä puolella jokea ja siinä suunnassa ei mielestäni pitänyt näyttää sellaiselta. Vähän aikaa oli ihan epätodellinen olo, kunnes tajusin, että olin kääntynyt pusikkoepisodin jälkeen väärään suuntaan. Niinpä tuli todistettua vääräksi luuloni siitä, ettei Eurajoella voisi eksyä.
Käytän jokea lähinnä harrastuksiin ja viihtymisen välineenä, mutta arvostan suuresti sen merkitystä myös suomalaisen ruuan ja kukkien tuotannon yhtenä elementtinä, kasteluveden lähteenä. Eurajoen rannoilla kasvatetaan lähiruokaa jokivarren asukkaille. Kasteluveden laatu on merkittävä osa puhdasta ruokaa.
Arvokkaana pidän myös kalakannan elvyttämistä joessa, sen hyväksi on jo tapahtunut merkittäviä tekoja asialleen vihkiytyneiden toimesta. Oli hienoa saada tutustua kalaportaisiin, joilla helpotetaan kalan nousua vastavirtaan. Omassa kotirannassakin on viihtyisää katsella lukuisten pikkukalojen parveilua ja antaa niiden nokkia sääriään rantavedessä.
Kaikki tämä asettaa vaatimuksia vastuusta ja avoimuudesta niille, joiden toiminta vaikuttaa joen kuntoon. Niin meille yksittäisille ihmisille, viljelijöille, teollisuudelle kuin jäteveden puhdistuksellekin.
Yhteistyötä on viritelty kipeidenkin vaiheiden kautta, mutta idealistina haluan uskoa, että kaikkien toimijoiden yhteisellä tahdolla ja osaamisella Eurajoen kunto tulee entisestään kohenemaan ja siitä pääsee vielä nauttimaan yhä suurempi joukko ranta-asukkaiden lisäksi.
Edesmenneen Riki Sorsan laulun sanoin tunnelmoin joka päivä kotiin tullessani
”Kaukaa taas palaan joelle kerran, se mua tuudittaa ja saan unohtaa.
Huuhdon huoleni jokeen taas kerran, sen viileys mua rauhoittaa."
Kirjoittaja on Eurajoen Vesiensuojeluyhdistys EVSY:n hallituksen jäsen