Melojat oppivat uutta Eurajoen luonnosta – Säkylän jätevesiputki ihmetytti

20.6.2023

Kuva: Tarmo Koivumäki

Eurajoella melottiin jo 23. kerran, mutta ensimmäistä kertaa kajakit sukkuloivat inforastien välillä Euran kunnan keskustaajamassa.

Perinteiseen tapaan melontatapahtuma keräsi kymmeniä osallistujia.

Osa melojista osallistui omalla kajakillaan. Lisäksi Euran kanoottiklubi tarjosi melojille 30 kajakkia. Kun kaikki lainakajakit olivat varattuina, tästä voi päätellä osallistujien kokonaismäärää.

Tapahtuma oli tälläkin kertaa maksuton.

Melojat lähetettiin matkaan Euran kanoottiklubin Jokivajalta. Siitä oli mahdollista meloa sekä ylävirtaan Kauttuan koskien alaiseen suvantoon että alavirtaan keskustaajaman läpi kohti Kirkkosiltaa.


23. Eurajoki-melonnan kuusi inforastia: 


1. Laineen laituri / Henna Ryömä, Pji / Eurajoen virkistyskäyttö

Henna kysyi melojilta joen virkistyskäyttömahdollisuuksista. Melojat olivat hänen mukaansa kohtalaisen tyytyväisiä. 

Rantautumispaikkoja ja melontakarttaa kaivattaisiin lisää. Muita toiveita olivat mm. jokivarren luontopolku ja keskustan uimaranta.

2. Kahvila Viihtymä / Anne Saarenvalta, Euran kunta / Kunnan kehityssuunnitelmat jokivarressa.

Anne kysyi melojilta, mitä toimia he arvostavat keskustan ympäristön kehittämisessä. Ehdoton ykkönen oli jokivarren siisteys ja viihtyisyys. Kunta suunnittelee keskustan jokivarren kehittämistä ja kerää siihen mielipiteitä kuntalaisilta. 

Melojien keskuudessa herätti ihmetystä, että Säkylän jätevesiputken pää sijaitsee keskellä Euran kuntakeskusta.

Kuva: Tarmo Koivumäki

3. Jokivaja / (Lähtö ja maali) 

Eurajoen vesiensuojeluyhdistys ja Euran kanoottiklubi esittäytyvät. 

After paddle -juhlassa esiintyi Duo Sanna&Markku. Heiltä kuultiin laiturilla laulut: Hauki, Varrella virran ja Lapin kesä.


Euralainen jätevedenpuhdistamo JVP-Eura Oy esitteli toimintaansa Jokivajalla. Pöydällä oli nähtävissä puhdistamon prosessin eri vaiheita pullotettuna. Kuva: Jarkko Leminen

4. Talan silta / Karri Jutila, Luonnonsuojelupiiri & Vesiensuojeluyhdistys / Eurajoen suursimpukat

Karri kertoi melojille Eurajoen suursimpukoista. Hän arvuutteli myös simpukkanäytteiden ikää ja kertoi yhdistyksen ja SLL:n simpukkakartoituksesta sekä siinä paljastuneesta simpukka-autiosta.

5. Kunnan matonpesupaikan ranta / Lauri Anttila, Pji / Eurajoen kalasto

Lauri kertoi joen kalastosta. Harva tiesi, että joessa elää kaikkiaan 15 kalalajia. Lohikalojen lisäksi eniten ihmetystä aiheuttivat monelle tuntemattomat kalalajit kivennuoliainen ja törö.

6. Alisenkosken suvanto / Tuukka Degerman, Perhokalastajat & Vesiensuojeluyhdistys / Kauttuan taimenet

Tuukka kertoi äärimmäisen uhanalaisesta Kauttuan taimenesta ja sen kannan hoitotoimenpiteistä. Melojia kiinnosti myös Perhokalastajien syksyllä 2022 koskeen istuttamat harjuksen poikaset.

Kiitokset kaikille osallistujille ja talkooväelle. Tervetuloa Eurajoki-melontaan taas ensi vuonna!

Teksti: Seppo Varjonen ja Susanne Ekroth

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Galleria 1 (Eurajoki-melonta) 

Kuvat: Tarmo Koivumäki

Galleria 2 (After Paddle -juhla)

Kuvat: Tarmo Koivumäki