Rantametsien luonnon monimuotoisuus ja arvo yllätti kartoittajat
11.6.2025

Eurajoen vesiensuojeluyhdistyksen Rantametsä-raportti julkaistiin Eurapäivien sunnuntaina Kesäterassi Viihtymässä. Vesiensuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Seppo Varjonen esitteli raportin pääkohdat:
– Inventointi tehtiin talkootyönä.
Maastoinventointeihin kului kaikkiaan 100 tuntia.
Ruohovartisia kasveja havaittiin 105 eri lajia, joista kaksi on uhanalaista.
Lintulajeja löytyi 74, joista 15 oli uhanalaisia.
Työryhmään kuuluivat Varjosen lisäksi Jaakko Iivanainen, Petra Matikka ja Jari Sepponen.
Tulvametsä
Inventoindulta ranta-alueelta löytyi Etelä-Suomessa harvinainen metsätyyppi, tulvametsä.
– Se kaipaa lisäinventointia, Seppo Varjonen kertoo.
Rantametsä-raportti ottaa kantaa jokipolkuihin.
Sunnuntaina Eurassa avatun polun lisäksi vastaava polku voisi olla myös Eurakoskella ja Paneliassa.
– Viime mainitussa kyläyhdistys on jo osoittanut kiinnostusta.
"Eurajoen vesiensuojeluyhdistys ry kiittää Euran kuntaa yhteistyöstä ja avusta raportin laadinnassa koskien kunnan omistamien rantakiinteistöjen luontoarvojen kartoittamista.
Raportin laatinut työryhmä yllättyi, kuinka monimuotoinen ja arvokas rantakiinteistöjen luonto on. Työn edetessä eteemme piirtyi monien mahdollisuuksien jokivarsi.
Toivomme, että raportista on hyötyä Euran kunnalle ja että sen pohjalta voidaan käynnistää rantakiinteistöjen hoito- ja käyttösuunnitelman laadinta."
Ote raportin esipuheesta.
Suunnitteluun
Raportti luovutettiin Euran kunnan edustajille.
Paikalla olivat virkamiehistä yhdyskuntatekniikan päällikkö Anne Saarenvalta ja luottamushenkilöistä kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Reunanen.
Raportti julkaistaan myöhemmin mm. vesiensuojeluyhdistyksen kotisivulla.
Teksti: Seppo Varjonen ja Susanne Ekroth
Kuvat: Tarmo Koivumäki