Syksyn viimeiset simpukkakartoitukset - katso kuvagalleria

22.9.2021

Jokivesi oli kuulemma viileää ja raikasta (+8,5 C), kun Karri Jutila jatkoi simpukkakartoituksia tiistaina 21. syyskuuta. Syksyn viimeinen käynti Eurajoen pinnan alle tehtiin Eurakoskella Suvantokujan varrella sijaitsevalta laiturilta. Sieltä löytyi kuusi noin 8-vuotiasta pikkujärvisimpukkaa sekä komean kokoinen rapu. Kaikki palautettiin luontoon. 

Simpukkakartoitukset jatkuvat ensi vuonna.

Kaikkiaan simpukoita etsittiin elo-syyskuun aikana kahdeksassa jokivarren kohteessa. Yhteensä niitä poimittiin tutkittavaksi noin 130 yksilöä, joista suurin osa edusti juuri pikkujärvisimpukoita (Anodonta anatina). Muita lajeja olivat soukkojokisimpukka, sysijokisimpukka ja isojärvisimpukka. Toistaiseksi Eurajoesta ei ole tavattu uhanalaista jokihelmisimpukkaa eli raakkua tai  vuollejokisimpukkaa.

Vesiensuojeluyhdistys kerää 31.10.2021 saakka varoja mm. Eurajoen raakkuselvityksen laatimiseen. Muita varainkeruun kohteita ovat vaelluskalakantojen elvyttäminen, virtavesikunnostukset sekä joen kalataloudellinen hoito ja vaelluskalojen istutukset.

Tästä löydät lisätietoja kampanjasta ja ohjeet lahjoittamiseen.